VIRTUAALISTI TUTUKSI

Virtuaaliluokka ja miniseminaari 15.10.2021

Shusma Lama, Celida Añez Caster ja Tara Meriläinen Omniasta

Vaihtelevat tilanteet koronarintamalla Suomessa ja Japanissa jarruttavat edelleen matkustamista ja reaaliajassa tapaamista. HANAKO-verkoston opiskelijat ja asiantuntijat käyttävät yhä enemmän uusia mahdollisuuksia tutustua virtuaalisesti.

Aina ei tarvitse pakata matkalaukkua tavatakseen japanilaisia opiskelijoita. HANAKO-verkostossa voidaan ensimmäisenä askelena keskustella Zoomissa. Kolme omnialaista lähihoitajaopiskelijaa tutustuivat tokiolaisiin sosiaalialan opiskelijoihin virtuaaliluokassa. Opiskelijoille tämä oli ensimmäinen kurkistus Suomeen ja Japaniin. Tulkin välityksellä kerrottiin opiskelumenetelmistä kummassakin maassa, opiskelujen sisällöstä ja työpaikassa oppimisesta. Suomen koulutusjärjestelmän henkilökohtaiset opiskelusuunnitelmat ja osaamisperusteisuus herättivät ihmetystä. Yhdessä pohdittiin työvoiman tarvetta ja työn löytämistä valmistumisen jälkeen sosiaali- ja terveysalalla.  Japanilaisia kiinnosti myös, miten voidaan käytännössä pärjätä pimeällä vuodenajalla.

Opiskelijoita viehätti kertoa omista kokemuksistaan ulkomaalaisille ja peilata näin omaa järjestelmää toisen silmin: It is great to learn their perspective and how they have this study and also know, that Finland have a different system and ways to do things.’

HANAKO-verkoston uusin jäsen, Empowerment-yhdistys Japanista, pyysi HANAKO-verkostolaisia miniseminaariin.  Empowerment (http://empowerment.or.jp) toimii sosiaalityön alalla ja on oppilaitosten sosiaalityön, kuraattoreiden ja erityisopettajien yhdistys. HANAKO-verkosto esitteli ensimmäisessä verkkoseminaarissa verkoston toimintaa ja Suomen koulutusjärjestelmää. HANAKO-verkoston partnereista olivat edustettuna Omnia ja Kirkkonummen kunnan varhaiskasvatus. Veikkolan päiväkodin tiimi, Sanna Kekkonen, Machiko Nyfelt ja Krista Lappalainen, esittelivät suomalaista päiväkotitoimintaa. Yleisössä herätti hilpeyttä päiväkodin japaninkielisen työntekijän kertomus suomalaisesta varhaiskasvatuksesta. Omnian erityisopettajat Noora Ruoho ja Anri Wahlberg kuvasivat erityisopettajan roolia ja kertoivat esimerkkejä tuesta sekä aikuislukiossa että ammattikoulussa.

Virtuaalitapahtumien palautteen mukaan sekä opiskelijat, opettajat että työelämän edustajat pitivät tilaisuuksia mielenkiintoisena kokemuksena ja toivovat lisää miniseminaareja piristämään arkea sekä tutustumaan Suomeen ja Japaniin. Japanilaiset innostuivat kuulemastaan näin, että haluaisivat tulla Suomeen perehtymään tarkemmin sosiaali- ja terveysalan arvoihin.