- Opettaja Olli-Matti Rautiainen
- Opiskelija Sina Aho
- Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Outokumpu
Johdanto
Osallistuimme Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Outokummun pelialan opintolinjalta Hanako-verkoston järjestämään opettaja- ja opiskelijavaihtoon. Vaihtomme suuntautui Jikei Groupin Osaka Creative Arts -nimiseen oppilaitokseen, jossa on mm. Game Character Animation ja Game Environment Design sekä Game Programming -linjat. Lähdimme siis tutustumaan pelialan opintoihin Japanissa.
Jikei Group oli delegoinut vierailumme järjestelyt kansainvälisten asioiden koordinaattorille, Mami Yamashitalle. Hän suoritti tärkeinä päivinä tulkkauksen, ja järjesti kaikkia yleisiä asioita mitä reissulla saattoi tulla vastaan. Yhteistyö hänen kanssaan sujui täysin mutkitta.
Opiskelu
Opintojen rakenne erosi mielestäni hieman siitä, mihin olimme Suomessa tottuneet. Varsinaisen 3D-grafiikan opetuksen määrä oli syysjaksolla melko vähäinen. Suurin osa opiskelusta keskittyi todella vahvasti perinteiseen kuvalliseen ilmaisuun. Peligrafiikan opinnoissa lähtökohta on Suomeen verrattuna huomattavasti enemmän taiteellinen. Suomessa se on paljon teknisempi.
OCA käyttää todella paljon Freelancer-opettajia. He olivat hyvin ylpeitä esimerkiksi Hiroaki Hashimotosta, joka opetti koulussa hahmokuvitusta. Hiroaki on työskennellyt mm. maineikkaiden Street Fighter ja Kingdom of Fighters -pelisarjojen hahmokuvittajana. OCA:n mukaan heillä on hänen kanssaan yksinoikeussopimus eikä hän opeta muissa japanilaisissa oppilaitoksissa.
Osaka Creative Arts pyrkii vahvaan kansainvälisyystoimintaan ja oppilaitoksessa olikin hieman alle 50 vaihto-opiskelijaa. Suurin osa heistä oli muualta Aasiasta, kuten Etelä-Koreasta, Kiinasta, Filippiineiltä ja Thaimaasta. Oleskelumme aikana oppilaitoksessa oli myös yksi ruotsalainen opiskelija.
Jos opiskelijalla ei hallitse edes japaninkielen perusteita, on opiskelu aika hankalaa. Alan visuaalinen luonne antaa paljon anteeksi kielellisiä puutteita, mutta on otettava huomioon, ettei ympärillä kukaan puhu englantia.
Silmiinpistävää oli meille suomalaisille hieman vanhanaikainen tapa koostaa kaikille opiskelijoille printattu portfolio, jota työnantajat pystyivät selaamaan koulussa olevassa Career Centerissä. Suomessa yksikään pelialan työnantaja ei tule oppilaitoksiin selaamaan oppilaiden portfolioita, vaan kaikki ohjeistetaan tekemään verkkosivu.
Pidin opiskelijoille luennon ”Game Industry in Finland”. Kävin luennossa läpi Suomen pelialaa ja esittelin meillä Suomessa toimivia peliyrityksiä. Luennon alussa annoin myös hieman yleistietoa Suomesta, maamme koulutusjärjestelmästä sekä yhteiskunnastamme yleisesti. Luentoa olivat seuraamassa kaikki 60 pelialan opiskelijaa, vaikka kello olikin jo viisi iltapäivällä. Luennon jälkeinen kysymyksille varattu osio venyi melkoisesti, sillä opiskelijat olivat – opettajien mukaan – yllättävän aktiivisia.
Peliyritys Capcom
Vierailimme suuressa osakalaisessa peliyrityksessä nimeltä Capcom. Se on yksi maailman tunnetuimpia alan toimijoita. Capcom on mm. suursuosittujen Resident Evil, Street Fighter ja Mega Man pelisarjojen takana. Yrityksen edustajat pitivät meille yritysesittelyn. Pääsimme myös keskustelemaan heidän pelintekijöidensä kanssa. He olivat innokkaita kuulemaan Suomen pelialasta, sekä oppilaitoksestamme ja pelialan koulutuksesta.
Puhuin heidän kanssaan mahdollisuudesta saada oppilaita työssäoppimaan heille. Tämä on täysin mahdollista, mutta yritys saa vuosittain 1000-2000 hakemusta työharjoitteluun ja heillä on kerrallaan vain neljäkymmentä opiskelijaa, joten kilpailu on äärimmäisen kovaa. Jos kuitenkin oppilaan portfiolio on äärimmäisen hyvä ja japanin kieli sujuu, niin hakemuksen voi laittaa vetämään.
Suomi ja Japani ovat kansainvälisellä pelialalla hyvin erilaisia maita. Japanissa ala on ollut jo pitkään lievässä laskusuhdanteessa kun taas Suomessa on koettu varsin vahvaa nousukautta. Suomessa on päästy onnistuneesti mukaan uusiin kasvaviin trendeihin, kuten iPhone- ja Facebook-peleihin, joiden tuotantoa Japanissa puolestaan on minimaalisen vähän. Kiinnostusta meidän suuntaamme on, mutta jostain täytyisi vielä löytää oikeanlainen yhteinen kontaktipinta.
Yhteenveto
Kaiken kaikkiaan vierailu sujui siis hyvin. Saimme arvokkaita kontakteja ja ennen kaikkea väylän pelialan oppilaitokseen, jonne opiskelijoillamme on mahdollisuus mennä opiskelemaan vastaisuudessakin. Yamashita-san ilmoitti syksyn 2012 olevan heille seuraava mieluinen sauma ottaa uusia suomalaisopiskelijoita vastaan.
Valitettavasti on todettava, että työelämän puolelta emme saaneet sellaista kumppania, jolle pystyisimme tältä istumalta lähettämään työssäoppijan. Japanilaiset yritykset kuitenkin reagoivat kuulemma tällaisiin tilanteisiin varsin hitaasti.
Capcom on kullanarvoinen kontakti, mutta heille harjoitteluun pääseminen vaatii meiltä aivan poikkeuksellisen opiskelijan, jonka täytyy kilpailla paikastaan muiden opiskelijoiden kanssa. Oppilaitos ilmaisi halukkuutensa ottaa myös vastaisuudessa opiskelijoita meiltä. Toivotin sekä opiskelijoita että opettajakuntaa vastavierailulle Suomeen, mutta mitään konkreettista ei sovittu. Jätimme toisillemme jäähyväiset siinä toivossa, että tästä muodostuisi vielä tuottoisa ja pitkäaikainen kumppanuus.
Opiskelijan näkökulma
Opiskelu Japanissa oli suurelta osin samanlaista kuin Suomessa, paitsi että siellä tunnit alotettiin ja lopetettiin ”hyvillä huomenilla” ja kiitoksilla hyvästä tunnista. Vaikka voisi luulla, että Japanissa opiskelu on rankkaa ja kurinalaista, niin huomasin, että opiskelijat rupattelevat ja vitsailevat tunnilla ihan samalla tavalla kuin Suomessa.
Kun Japanissa olemiseen alkoi tottua, en olisi halunnut lähteä sieltä pois! Sain koulusta kavereita, joihin pidän vielä netin kautta yhteyttä. Jos menen jälleen Osakaan, niin varmasti käyn heitä tapaamassa!
Ainut huono kokemus taisi olla se, kun sain oudon pistävän kivun olkapäähän, ja jouduin lähtemään kesken päivän lääkäriin. Onneksi sain särkylääkkeitä ja kipu meni ohi lepäämällä.
Sports festival lukukauden lopussa oli aivan mahtava! Semmoisia saisi olla Suomessakin. Kaikki lajit olivat leikkimielisiä ja ryhmätyötä painottavia.