Johdanto

Hoitopalvelujen ryhmän edustajat tekivät HANAKO-hanketta valmistelevan vierailun Japaniin 7. – 16. marraskuuta 2010. Tavoitteena oli tutustua Japanin ammatilliseen koulutukseen, alan oppilaitoksiin ja työpaikkoihin, löytää yhteistyöstä kiinnostuneita osapuolia, suunnitella opiskelija- ja opettajavaihtoa, saada uusia innovaatioita ja välittää tietoa Suomen ammatillisesta koulutuksesta ja vastaavista aloista.

Hoitopalvelujen työryhmästä osallistui vierailuun 5 henkilöä (työryhmän vetäjä Heli Vanto Turusta, koulutuksen johtaja Eija Tuupanen-Laakkonen Outokummusta, rehtori Mervi Huttula Kokkolasta, Villa Tapiolan johtaja Tuula Laulaja Espoosta ja projektipäällikkö Sirje Hassinen Espoosta) Tulkkina toimi Kumiko Hiltunen. Työryhmä vieraili Tokion, Sendain ja Osakan sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksissa, päiväkodissa, päiväkeskuksessa ja useissa vanhain- ja ryhmäkodeissa.

Tiistaina 9. marraskuuta 2010 ryhmä vieraili Tokiossa sijaitsevassa Japanin hyvinvointikoulutuksen oppilaitoksessa (Japan Welfare Education College) ja sen yhteyteen perustetussa Ikebukuro Keishinen ryhmäkodissa.

Japan Welfare Education College

Vierailun emäntänä toimi oppilaitoksen omistaja Hisae Kimurada. Japan Welfare Education College on vuonna 1984 perustettu yksityinen oppilaitos. Toimintaa on kolmessa kiinteistössä. Henkilökuntaan kuuluu 30 vakituista ja 30 osa-aikaista opettajaa. Opiskelijat ovat 16-60 -vuotiaita nuoria ja aikuisia, yhteensä noin 600. Pääsykokeeseen voivat osallistua peruskoulu-, ylioppilas- tai yliopistotutkinnon suorittaneet.

Oppilaitoksesta on valmistunut tähän mennessä 13 000 nuorta. Opiskelu on maksullista: Lukuvuosimaksu noin 100 000 jeniä, noin 10 000 euroa. Hinta ei sisällä ruokailuja eikä opiskelumateriaaleja.

Sairaanhoitoluokka

Hoitoalan koulutuksessa erikoistutaan suomalaiseen tapaan esimerkiksi vanhustyöhön, vammaistyöhön, sairaanhoitoon. Tutkinnon suorittamisaika vaihtelee tutkinnoittain. Vähimmillään se on vuoden. Tutkintoa on mahdollista suorittaa joko päivä- tai monimuoto-opintoina. Tutkintoihin liittyvä harjoittelu tehdään loma-aikoina. Harjoittelun määrä vaihtelee tutkinnoittain. Esimerkiksi ”lähihoitajalla” se on yhteensä noin 30 päivää ja sosiaalityöntekijöillä 24 päivää. Laboraatioharjoituksia on koululla 90 minuuttia viikossa. Opiskelu tapahtuu moniammatillisissa ryhmissä (noin 20 ryhmissä). Lukuvuosi käynnistyy huhtikuussa ja sisältää Suomen tapaan loma-ajat (kesäloma 1 kk). Opintojen aikana on mahdollista osallistua myös esimerkiksi urheilukerhoihin, joissa on myös muita opiskelijoita mukana.

Oppilaitoksesta valmistuvilta edellytetään valtakunnallisesti yhtenäisen ammatillisen testin suorittamista. Tutkinnon suorittaneista kaikki työllistyvät.

Puheterapeutin tutkinto suoritetaan vain päiväopintoina. Sen suorittamisaika on kaksi vuotta. Hoito-alan tutkinto kestää kaksi vuotta eikä edellytä erillistä valtakunnallisen testin suorittamista.

Sosiaalityön tutkinnon suorittamisaika on neljä vuotta. Omina tutkintoina ovat vielä social worker (2 v) ja care worker (2 v). Käytännössä care worker -opinnot antavat valmiudet asiakkaan avustamiseen jne. ja social worker antaa valmiudet ohjaukseen/neuvontaa. Tokion oppilaitoksella on mahdollisuus suorittaa molemmat osa-alueet. Näin valmiudet työelämässä ovat paremmat. Sosiaalityöntekijän koulutukseen kuuluu automaattisesti valtakunnallinen testi.

Ihmisen anatomia ja fysiologia.

Viittomakielen koulutus on rakennettu sosiaalityöntekijän tutkinnon sisään, koska ko. valmiuksia tarvitaan näissä tehtävissä. Viittomakielen tulkin koulutusta on tarjolla Japanissa kolmessa oppilaitoksessa. Tokion opisto on yksi näistä. Tulkkipalveluita on saatavilla samankaltaisesti organisoituna kuin Suomessakin. Palvelujen kehittäminen Japanissa on kuitenkin vielä alussa. Kuulovammaliitto sekä muut vammaisjärjestöt ajavat kuulovammaisten oikeuksia ja palvelujen kehittämistä.

Ikebukuro Keishinen ryhmäkoti

Oppilaitoksen omistaja Hisae Kimurada on perustanut oppilaitoksen läheisyyteen ryhmäkodin ikääntyviä, dementoituvia ja kehitysvammaisia varten. Ryhmäkoti työllisti 111 henkilökuntaan kuuluvaa, 40 vapaaehtoisyöntekijää ja opiskelijoita. Keittiö- ja siivoustyö oli ulkoistettu.

Samassa rakennuksessa oli päiväkoti, joka tarjosi ikääntyville ohjattua päivätoimintaa arkipäivisin. Kaupungin toisella laidalla oli saman yrityksen ylläpitämä kahvila ja leipomo, johon työllistettiin kehitysvammaisia.

Kahvilatoimintaa voisi ilmeisesti verrata suomalaiseen sosiaaliseen yritystoimintaan. Jokaiselle kohderyhmälle oli suunniteltu ajanmukaiset, erityistarpeet huomioivat tilat. Moniammatillinen henkilöstö edusti hoito- ja huolenpitotyön eri ammatteja. Omasta takaa oli palkattuna myös useita erityisosaajia terapioiden antamiseksi (musiikki-, toiminta-, fysioterapia). Henkilöstöä varten oli laadittu perehdytys- ja opasmateriaalia toiminnan laadun turvaamiseksi. Lisäksi yrityksen strategiaa, toiminnan ideologiaa, toimintaperiaatteita ja arvopohjaa oli kuvattu runsaasti jaetuissa materiaaleissa.

Ideologisena lähtökohtana ja sitä kautta toimintaperiaatteina painottuivat asiakaslähtöisyys, arvostava ja yksilöllinen kohtaaminen, elämänlaatu, voimavaralähtöisyys ja inhimillinen toiminta. Tilat ja toiminta suunniteltiin vastaamaan elämänkaaren eri vaiheita.

Suomesta poiketen saattohoitovaihetta ei toteutettu asumispalveluyksiköissä. Asiakkaan kunnon heiketessä hänet siirrettiin pääsääntöisesti sairaalahoitoon. Perusteluna toiminnalle oli terveydenhuollon rajoitteet, eli saattohoidon toteuttaminen edellyttää Japanissa ympärivuorokautista sairaanhoidollista palvelua. Toistaiseksi yksikössä ei ollut mahdollista tarjota ympärivuorokautista sairaanhoitoa.

Japanilaisessa vanhainkodissa on väriä ja ääntä: mm. kalastamista ja musiikkiterapiaa.

Asiakkaiden toimintakykyä pyrittiin ylläpitämään eri menetelmiä hyödyntäen. Kuntoutukseen ja toimintakyvyn rappeutumisen ennaltaehkäisyyn oli satsattu runsaasti. Lihaskuntoa ylläpidettiin muun muassa kuntosalivälineistön avulla. Käytössä oli useita eri terapioissa hyödynnettäviä apuvälineitä. Yksikössä oli myös kylpyläosasto, jonka palveluja tarjottiin ulkopuolisille asiakkaille.

Kehitysvammaisten yksikössä jokaiselle asukkaalle oli käytössä tilava, oma huone. Yksikössä toteutettiin monipuolisesti kuntouttavaa toimintaa ja viriketoimintaa. Tilat oli suunniteltu kohderyhmän tarpeisiin ja apuvälineistö oli ajanmukaisia.
Dementoituneet asuivat kahden hengen huoneissa. Muille ikääntyville oli käytössä 2-4 hengen huoneet. Ikääntyneille oli tarjolla monipuolista ohjattua yksilö- ja ryhmäterapiaa.

Lastentarhassa emme vierailleet, mutta esitellyn perusteella syntyi mielikuva, että muun muassa lasten läsnäoloa pidettiin tiloissa voimavarana sekä ohjauksen ja kasvatuksen välineenä.

Yhteenveto

Ryhmäkoti soveltuisi monipuolisena toimintaympäristönä lähihoitajaopiskelijoiden työssäoppimiseen. Ammattitaitovaatimuksien mukaista, tavoitteellista työssäoppimista voisi toteuttaa ainakin kasvun tukemista ja ohjausta sekä kuntoutumisen tukemista koskevissa tutkinnon osissa. Ympäristö soveltuisi oivallisesti myös moniin valinnaisiin tutkinnon osiin. Hoitotyö siinä muodossa kuin me Suomessa ymmärrämme, ei noussut selkeästi toiminnassa esiin. Hieman epäselväksi jäi, mikä on todellisuudessa tehtäväjako eri ammattiryhmien kesken. Muun muassa lääkehoito ja muut sairaanhoidolliset tehtävät, joissa lähihoitajat ovat Suomessa mukana, kuuluivat syntyneen mielikuvan perusteella ainakin osittain sairaanhoitajien tehtäviin.

Japanin kielen alkeiden osaaminen helpottaisi opiskelijan työssäoppimista ja opettajien työelämänvaihtoa. Työntekijät eivät halunneet puhua englantia julkisesti vaan käyttivät mieluummin tulkkia.