KAYOKO FUJIMOTON POLKU YRITTÄJÄKSI
Katso TV-ohjelma Kayoko Fujimotosta ja Fujimoto Yume Groupist:
https://www.youtube.com/watch?v=AnQ65jP6Io0
Jokaisesta saattaa tulla yrittäjä! Kayoko Fujimoto, japanilainen kotirouva ja perheenäiti, aloitti toimintansa tarjoamalla apua kotihoitopalveluissa 2000-luvun alussa. Vaikka hän oli suorittanut farmaseutin tutkinnon, hän oli japanilaisella tavalla hoitanut perheen ja tukenut puolisonsa uraa silmälääkärinä sekä kouluttajana. Yksityiselämän tuomat surulliset yllätykset vaativat häneltä päätöstä: jatkaako kotiäitinä vai yrittää pitää yllä puolisonsa perustamia yrityksiä. Kayoko Fujimoto valitsi yrittäjyyden.
Ennakointikyky ja rohkeus kokeilla auttoivat Kayoko Fujimotoa kilpailemaan japanilaisessa miesvaltaisessa kulttuurissa ja löytämään paikkansa sosiaali- ja terveysalan yrittäjänä. Kayoko on monella tavalla uranuurtaja: Japanissa on ollut tapana hoitaa lapset ja vanhukset kotona. Japani on ollut myös suljettu kulttuuri, jossa vieläkin on vaikea kommunikoida ilman japanin kielen osaamista. Kayoko on perustanut 2000-luvun alusta lähtien Osakaan monia uusia vanhusten toimipisteita, tukenut kotihoidon kehittämistä ja muistisairaiden vanhuksien elämänlaadun tukemista. Pienessä päiväkodissa lapset pääsevät tutustumaan japanilaisen kulttuurin perinteisiin ja harjoittelevat teeseremoniaa Osakan temppelin pienoismallissa. Viereisessä huoneessa kolmevuotiaat harjoittelevat englantia leikkien ja laulaen englantia äidinkielenä puhuvan opettajan johdolla.
Kayoko Fujimoto on uteliaana etsinyt uusia ideoita Japanin rajojen ulkopuolelta. Lukuisien Suomen vierailujen aikana hän on innokkaana kokeillut uusia asioita ja tarjonnut henkilökunnalleen mahdollisuuksia harjoitella suomalaisissa työpaikoissa Villa Tapiolassa ja Kirkkonummen päiväkodissa. Japaniin viedyt uudistukset ovat joskus pieniä askelia, esimerkiksi Yume Paradiis -vanhainkodin Suomen luonnosta innoittamat kerroksien nimet (Blue Lake, Forest, Aurora) tai Kiitos-ravintola Osakassa, suomalainen sauna Paradiisin spa-osastolla ja HUR-kuntosalilaitteet. Hoito- ja palvelukulttuurin vastavuoroinen kehittäminen on vuodesta 2010 HANAKO-verkoston yhteistyönä järjestettyjen lukuisien opiskelija- ja asiantuntijavaihtojen sekä seminaarien tulosta.
Kuriyama ja Sapporo, Hokkaidon saari (Japani 2012), Virpi Kaasinen ja Risto Virkkunen, Kainuun ammattiopisto